www.annaenne.fi

Luomisen ilosta - paperikoristelutekniikka

Paperikoristelutekniikka kehittyi Kauko-Idän lakkatekniikoista: Kiinassa alkaen 2000 eaa, sittemmin Japanissa ja Intiassa, sekä Persiassa alkaen 1200-1300-luvuilta jaa. Korkeimmalle näitä taitoja kehitettiin keskiaikaisessa Japanissa, jossa kiinalaisetkin taiteilijat kävivät hakemassa oppia. [1][2]

Paperitekniikan historiallinen alkuperä on luultavimmin itäisen Siperian hautataiteessa. Nomadiheimot käyttivät leikattuja tekstiilejä koristellessaan kuolleittensa hautoja. Siperiasta tämä tapa siirtyi Kiinaan, ja 1100-luvulle tultaessa leikattua paperia käytettiin koristamaan lyhtyjä, ikkunoita, rasioita ja muita esineitä. Perinteisellä paperikoristelutekniikalla koristeltuja tavaroita on löydetty 1100-luvun kiinalaisten maanviljelijöiden reliikkiesineistä. Samoihin aikoihin myös japanilaiset alkoivat valmistaa huonekaluja oman kulttuurinsa paperiaiheilla. He käyttivät töissään hienostuneita liimaustekniikoita siten, että oli vaikeaa erottaa olivatko kuviot paperilla vai maalattuna suoraan esineeseen.

Eurooppalaiset ovat aina ottaneet vaikutteita Aasiasta, ja niinpä paperitekniikka tuli myöhemmin suosioon myös "Vanhalla mantereella". Tämä koski paitsi itse tekniikkaa, myös itämaisia aiheita. Paperia oli tuolloin käytetty jo pitkään Euroopassakin. Taidemateriaalina sitä käytettiin ensimmäisenä Saksan ja Puolan alueella. Paperitekniikat tulivat alkuun tunnetuiksi luostarimunkkien kautta. He lisäsivät esim. käsikirjoituksiinsa liimattuja koristeita [3]. Englanninkielinen termi Japanning, tarkoittaa eurooppalaista imitaatiota aasialaisista lakkatekniikoista, joita alkujaan käytettiin huonekalujen koristelussa [2].

Varhaisia mainintoja lakkatekniikoiden saapumisesta länteen löytyy Marco Polon kirjoituksista 1200-luvulta ja tangerilaisen Mohammed Ibn Betutahin kirjoituksista 1300-luvulta [2]. Halki vuosien paperitekniikkaa käytettiin niin köyhissä kodeissa kuin rikkaimmissa kartanoissakin. Uusien kuvioiden luonti erilaisista materiaaleista tuotti hauskuutta ja iloa monille ihmisille aina maanviljelijöistä ylhäistöön saakka. Myöhemmin paperitekniikkaa alettiin käyttää huonekalujen lisäksi muidenkin käyttöesineiden kaunistamiseen. Esimerkiksi Venetsian kunnioitetut puusepät ja lakkamestarit keksivät alkaa käyttää eräänlaista paperitekniikkaa suodakseen lacca contrafatta’n, valelakkapinnan. Pian he alkoivat käyttää leikattuja kopioita muodikkaista taidetöistä omien tuotteidensa koristeina. Aiheet olivat siis vihdoin eurooppalaisia, eivätkä enää kopioita Kauko-Idän taiteesta.

Ranskan Ludvig XV:n hovinaiset käyttivät paperitekniikkaa hattulaatikoiden, sermien, rasioiden ja korujen somistukseen. Näillä ja vastaavilla lakkatekniikoilla koristelluista huokaluista käytettiin nimityksiä vernis chinois (1600-luvulta alkaen) ja vernis martin (1700-luvulta alkaen) [4]. Myöhemmin kuningatar Victorian ajan tytöt käyttivät paperikoristelua ystävänpäiväkorteissa ja tanssikorteissa. Varhaisella 1900-luvulla paperitekniikka, kuten monet muutkin tekniikat, löysi tiensä abstraktimman ilmaisun välineeksi. Noihin aikoihin decoupage-töitä tekivät mm. Pablo Picasso ja Henri Matisse.

Vanhin tunnettu englantilainen painettu tapetti on vuodelta 1509. Paperitapetteja liimattiin suoraan seinään kuten nykyäänkin, mutta tapana oli myös liimata paperinen tai kankainen tapetti erilliselle puulevylle, joka kiinnitettiin seinään. Myöhemmin yleistyivät myös sisustaa kokonaisia huoneita pääasiassa paperikoristelutekniikoilla. Näissä ”print room” –huoneissa seinät, huonekalut ja muut esineet oli koristeltu. [3] [5]

Paperikoristelutekniikalla on siis pitkä historia. Anna Enne Ateljeesta voit löytää monia tuotteita, joissa tämä vuosisatainen perinne jatkuu.

Viitteet

[1] Krystyna Zwolinska, Zaslaw Malicki, Maly slownik terminow plastycznych, Wiedza Powszechna, 1974

[2] Wladyslaw Slesinski, Techniki malarskie, spoiwa organiczne, Arkady, 1984

[3] Giuliana Alio, Aziza Karrara, Loredana Martino, Anna Re, Decoupage – podstawowe techniki, Edizioni Gribaudo s.o.o, 2005

[4] Klemens Krajewski, Mala Encyklopedia architektury i wnetrz, Zaklad Narodowy Imienia Ossolinskich, 1974

[5] Judith & Martin Miller, Period Style, Mitchell Beazley, Octopus Publishing Group Ltd, 1980

AK-P

ARTikkelit-sivulle

© Anna Kozar-Poikonen